torstai 25. lokakuuta 2012

BETONIASKARTELUA

Talvi tekee tuloaan. Tänä aamuna meillä oli pakkasta ja nurmikko kuurassa. Eilen pelastin terassille lojumaan jääneen lattiatasotteen jämät askarteluihini. Vähän oli betoniruukkuja tuusatessa -ei mennyt ihan kuin strömsössä-fiilis. Ulkona ollut jauhe oli tietenkin kylmää enkä varmaankaan laittanut riittävän lämmintä vettä sekaan. Pussin jämät oli jotain pikatasoitetta, jonka olisi pitänyt jäsähtää melko pian ja lämmetä samalla mukavasti. Mitään lämpenemistä ei tällä kertaa tapahtunut. Hetken luulin, että ei ne jämähdä. Mutta lämmitettyäni ruukkutekeleitä uunissa, alkoi ne sittenkin jäsähtää. Ihan kivoja niistä tuli sittenkin, vaikkei varmasti mennytkään ihan oppikirjan mukaan.










Talven myötä joulukin alkaa uhkaavasti lähestymään ja sehän tarkoittaa myös lahjojen tekemistä. Joten saattaa olla, että täällä blogin puolella alkaa vähän hiljaisemmat ajat. Vaikkakin ei kaikki lahjojen saajat tänne varmasti eksykään kurkkimaan. Tänä vuonna pää on kyllä toistaiseksi melko tyhjä hyvistä joululahjaideoista. Ehdotuksia ja ideoita otetaan vastaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti